Änkytystä kuuluisilla ihmisillä

Ed Sheeran

 Ed Sheeran on tämän päivän popmusiikin megatähti. Tie huipulle oli kuitenkin työläs, sillä hän on lapsuudestaan asti kamppaillut änkytyksen kanssa.

 ”Vaikeinta minulle on ollut se, että tiedän kyllä mitä sanoa, mutten pysty ilmaisemaan sitä sillä tavalla kuin haluaisin”, Sheeran kertoo.

 Sheeran on kokeillut monia puheterapian keinoja. Lapsena hän tykkäsi räpistä, ja eniten änkytyksen kanssa onkin auttanut musiikki, räppääminen ja laulaminen.

 Sheeranin neuvo muille änkyttäville ihmisille:

”Tee töitä änkytyksen helpottumiseksi niillä keinoilla mitkä sinulle sopii. Älä anna sen ahdistaa elämääsi, vaan jatka vaan eteenpäin.”

Elvis Presley

 Elvis (1935-1977) oli kuuluisa amerikkalainen laulaja ja näyttelijä, leikkisästi ”rokin kuningas”. Vain harva kuitenkin tietää, että hän änkytti.

 Elviksen elämänkertaa varten haastateltu lapsuuden ystävä Mary Morgan kertoo: “Hän vaikutti aina hermostuneelta. Hän ei pystynyt istumaan koulussa täysin paikallaan. Hän änkytti kyllä, muttei niin paljon, ettei häntä olisi voinut ymmärtää. Se kuulosti tältä a-a-a-a-a.”

 Haastettelussa vuodelta 1956 Elvis itse kertoi änkytyksestään. ”Aina kun innostun, änkytän vähäsen. Minun on vaikea sanoja sanoja when tai where, tai mitä tahansa muita sanoja, jotka alkavat w:llä tai i:llä.”

 

Rowan Atkinson

 Rowan Atkinson on näyttelijä, jonka tunnetuin roolihahmo on Mr. Bean. Kukapa ei olisi nauranut Mr. Beanille?

 Mutta tiesitkö, että Rowan Atkinson myös änkyttää?

 ”Se tulee ja menee. Kun näyttelen roolihahmoa enkä puhu omana itsenäni, änkytys häviää. Se on voinut olla inspiraationa uralleni.”

Emily Blunt

 Emily Blunt on englantilainen näyttelijä, joka esitti pääroolia mm. musikaalielokuvassa

 Maija Poppasen paluu (2018).

Emily on änkyttänyt lapsesta asti. Haastatteluissa hän on kertonut, kuinka häntä on änkytyksen vuoksi kiusattu koulussa. Emilyn ollessa 12-vuotias, luokanopettaja rohkaisi häntä näyttelemisen pariin, ja sen myötä hän vähitellen keräsi yhä enemmän rohkeutta puhua paitsi roolistaan myös omasta persoonastaan käsin.

Marilyn Monroe

 ”En tiedä miten se tapahtuu. Minä vain änkytän. Joskus, jos olen hyvin hermostunut tai innostunut, änkytän. Itse asiassa kerran minulla oli pieni osa elokuvassa, ja apulaisohjaaja tuli sisään ja huusi minulle. Oi, hän sanoi jotain kamalaa! Ja niin, kun menin näyttämölle, vuorosanojeni sijasta aloin ´wo…wo…wo…woo…wowo….wo’, ja hän huusi minulle ja sanoi ´Sinä et änkytä?!’. Ja minä sanoin ’Niinhän sinä luulet!´.”         Marilyn Monroe (1926-1962). Katkelma haastattelusta 1960-luvulta.

 

Matti Vanhanen

 Matti Vanhanen on suomalainen poliitikko, joka kertoi julkisuudessa änkytyksestään syksyllä 2017. Vanhanen on toiminut Suomen pääministerinä 2003-2010.

 Vanhanen kertoo, että on ajan myötä oppinut erilaisia niksejä, joita pystyy hyödyntämään puhuessaan. Vaativassa työssään hän joutuu jatkuvasti puhumaan julkisuudessa ja yleisön edessä.

 Muita kuuluisia poliitikkoja:

  • Winston Churchill: Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri vuosina 1940-1945 sekä 1951-1955.
  • Kuningas Yrjö kuudes
  • Pertti Paasio. Suomalainen poliitikko, kansanedustaja.

Bruce Willis

 Bruce Willis on yksi Hollywoodin kuuluisimmista filmitähdistä. Hänet tunnetaan mm. elokuvista Hei kuka puhuu, Armageddon ja Die Hard.

 Bruce on änkyttänyt parikymmentä ensimmäistä vuotta elämästään. Hän itse kertoo elämänkerrassaan näin: ”Pystyin tuskin puhumaan. Minulta vei kolme minuuttia saada yksi lause sanottua. Se oli romahduttavaa kenelle tahansa, joka halusi ilmaista itseään, joka halusi tulla kuulluksi, muttei pystynyt. Se oli pelottavaa. Silti, kun asetuin toiseen rooliin, näyttelin, änkytykseni hävisi. Se oli ihmeellistä.”

 Koululaisena Willis halusi esiintyä koulun edessä lavalla. Hänen tapansa esiintyä viestitti kuulijoille: ”Kyllä, minä änkytän, mutta se ei tarkoita, ettenkö olisi yhtä hyvä kuin te muut, tai vielä parempi”.

Julia Roberts

 Julia Roberts on amerikkalainen näyttelijä, joka on esiintynyt monissa menestyselokuvissa. Hänet tunnetaan rooleista mm. elokuvissa Pretty Woman ja Erin Brockovich.