Oivalluksen ytimessä

Miksi juuri Tempossa on hyvä olla?

Miksi juuri Tempossa on hyvä olla?

Eräänä kauniina syyskuisena päivänä meille syntyi idea Kaisan haastattelusta leppoisan kahvitteluhetken äärellä. Tutustu tässä blogissa Kaisaan ja samalla työskentelyyn Tempossa!     Kaisa Punkeri aloitti meillä Tempossa vuoden 2018 alussa ja on ollut siitä...

Sopeutumisvalmennusta Sopukassa

Sopeutumisvalmennusta Sopukassa

Keväällä 2019 toteutui pienten lasten voimavarakeskeinen sopeutumisvalmennuskurssi 5-9- vuotiaille änkyttäville lapsille ja heidän perheilleen. Saimme luvan julkaista Blogissamme Oivalluksen ytimessä yhden äidin kirjoituksen. Tämä kirjoitus on alun perin tehty ja...

Änkytys 14-vuotiaiden kokemana

Änkytys 14-vuotiaiden kokemana

Lokakuussa 2019 viisi 14-vuotiasta nuorta pohtivat yhdessä änkytystä ja sitä, mitä se heille merkitsee. Nämä fiksut nuoret kirjoittivat ajatuksiaan ylös ja halusivat jakaa ne myös teidän kanssanne. Meille, Sallalle ja Aulille, oli suuri ilo tutustua teihin ja kuulla...

Unohdettu sokellus

Unohdettu sokellus

Sokellus on mielenkiintoinen aihealue, jonka parissa olemme työskennelleet koko työuramme ajan. Suomessa sokellus on puheen sujuvuuden häiriönä jäänyt usein yleisemmän ja enemmän tutkitun änkytyksen varjoon. Sokelluksen teoreettisesta viitekehyksestä, arvioimisesta ja...

Hyvää änkytyspäivää

Hyvää änkytyspäivää

Kansainvälisistä änkytyspäivää, (international stuttering awareness day, isad) vietetään vuosittain 22. lokakuuta. Tänä vuonna päivän teemana on ”maailma, joka ymmärtää änkytystä”. Jokaisen änkyttävän ihmisen puhe on ainutlaatuista. Ei ole kahta ihmistä, jotka...

Änkytys ja sosiaalinen ahdistuneisuus

Änkytys ja sosiaalinen ahdistuneisuus

Oheinen artikkeli on julkaistu Puheterapeutti -lehdessä 3/2017. Artikkeli on alkuperäisesti suunnattu puheterapeuteille, joten se näkyy paikoitellen tekstin sisällössä. Auli Laiho, erikoispuheterapeutti, neurologiset häiriöt, FL, kliininen erikoispuheterapeutti,...

Kahvila vertaansa vailla

Kahvila vertaansa vailla

”Mä en oo ikinä kuullut että joku toinenkin änkyttää”, on tavallinen kommentti lapsen suusta. Monet lapset ja perheet tulevat puheterapiaan änkytyksen vuoksi. Vaikka pienillä lapsilla änkytys on yleistä, ja sitä voi olla jopa 5%:lla lapsista, ovat perheet yleensä...